• Kirja kertoo sekä legendaarisesta laivanvarustajasta itsestään että hänen yhtiöidensä laivoista. Nuori loviisalainen jääkärikapteeni, sittemmin everstiluutnantti Ragnar Nordström aloitti laivanvarustustoiminnan vuonna 1926. Se jatkui 44 vuotta. Näinä vuosina varustamon käsien kautta kulki 70 alusta. Suurimmillaan se oli yksi maamme merkittävimmistä yksityisomistuksessa olleista varustamoista. 1930-luvulla ja vielä sotien jälkeenkin jotkut varustamon laivoista osallistuivat yhtiöryppääseen kuuluneiden Loviisan Kalastus Oy:n ja Suomen Kalastus Oy:n sillinkalastusretkiin Islannin pohjoispuolelle. Laivastoon kuuluneet höyrytroolarit kalastivat myös Petsamon edustalla. 

     

    Kirjan kirjoittaja, ekonomi Ilmari Elo oli Ab R. Nordström & Co Oy:n palveluksessa yhtiön varustamo-osastolla kymmenkunta vuotta 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Sen lisäksi hän oli Nordström-suvun läheinen ystävä ja seurasi perhevarustamon toimintaa loppuun asti. 

     

    Toinen lyhennetty painos

     

    Kirjailija: Ilmari Elo

    Taitto ja paino: Print Mill Oy, 2019, Loviisa

    ISBN: 978-952-94-1901-2

     

    Myyjä: Ann-Charlotte Elo. ALV 0%.

     

    Loviisalaisen perhevarustamon historia 1926-1970

    €20.00Price

      Galleri Emilie

      Aleksanterinkatu 8

      07900 Loviisa

      NEWSLETTER

      Contact

      mimosaelo(a)gmail.com

      +358 40 5655 210

      Opening hours

      Tue, Wed, Fri 11-18

      Sat-Sun 11-15

       

      Or by appointment

      • Facebook
      • Instagram